Eilen Vilulla oli luoksepäästävyysharjoittelua. Vilu istui harjoituksissa käskyn alla joko edessäni tai sivullani, kun kouluttaja pyöri aivan sen lähellä ja pysähteli välillä Vilun tai minun viereeni. Meni varsin mukavasti ja tyttö pysyi nätisti paikallaan. Vain kerran oli pakko käydä hiukan haistamassa, mutta silloinkin aivan rauhallisena. Jatkossa siis pyritään yhdistämään yhä uudestaan oikea vireystila ihmisten läsnäoloon. Koiran luottamus minuun on kuulemma kasvanut, mikä tuntuu varsin mukavalta. Pienelle koiralle on varmasti ollut hämmentävää, kun sen elämän alkutaipaleella olin potilaana 8 viikkoa, ja tämän jälkeen en uskaltanut vielä heti pariin viikkoon edes itse taluttaa meneväistä tyttöä. Alamme siis vasta vähitellen tässä vaiheessa tottua toisiimme. Varmasti työtä tulee olemaan muissakin suhteissa, että opin "käyttämään" tuota koiraa oikein - se kun on lähes joka asiassa aivan Roihun vastakohta.

Aija lupasi aloittaa yksityistreenien pitämisen meille tottelevaisuudessa. Jesjes! :)   (Tämä on nyt täällä kirjallisena, joten et voi enää perua!)