Aamulenkillä rakas karvaääliöni (Vilu) bongasi taas jonkun erityisen kiinnostavan pikkulinnun, ja syöksähti aivan yllättäen linnun perään. Koira oli hihnassa, ja hihna jotenkin hölmösti kädessäni. Tunsin sormessani vain kipua, mutta jouduin käskyttämään Vilua sen verran, että en joutanut siinä sitten näppejäni tarkastelemaan. Huomasin vasta erään vastaantulijan katsottua hieman pidempään, että koko käteni oli ihan veressä. No, näköjään vain keskisormesta on lähtenyt mukava palanen ihoa, ei sen kummempaa. Välillä vähän nakertaa kyllä tuo Vilun lintuinnostus, se kun tahtoo joskus mennä ihan yli. Jokaista lintua pitäisi päästä jahtaamaan. Sitten kun tytöllä on tosiaan painoa jo se lähes 26 kiloa, niin onhan siinä pitelemistä. Saa nähdä, miten tuo meinaa käyttäytyä ensi viikolla, kun mennään saareen mökkeilemään. Siellähän riittää iki-ihania lokkeja, joita voi jahdata. 

Päivälenkin yhteydessä otin taas Vilulle jäljen. Tällä kertaa lyhyt, noin 50 m, ja kaareva. Maaperä oli taas todella kuivaa, joten vähän huono paikka kyllä tuli valittua. Muuten meni ihan ok, mutta kerran koira selvästi jäi miettimään, että mihinkäs tästä, ja veti sitten nenä ilmassa. Harmittaa kyllä, kun tuli ees tehtyä tuollaiseen maastoon ja vielä tuommoinen tynkäjälki. Minä en kyllä ikinä opi.