Päivällä käytin koiria uimassa, jonka jälkeen päätin kokeilla pientä esineruutuharjoitusta, vaikka olikin kovin kuuma. Ruutuun jätin pallon ja kaksi työrukkasta. Aluksi lähetin Roipan ruutuun - ja mitä tapahtuu? Jätkä kävi rukkasella ja siirtyi siitä pallolle. Siinä koira heittäytyy pallon viereen MAKAAMAAN ja pitää sitä oikein tyytyväisenä etujalkojensa välissä ja tökkii vähän nenällään. Minä käsken koiraa tuomaan pallon, mutta se vaan vilkuilee minua alta kulmain. Eli ihan samaa perseilyä kuin joskus viime kesänäkin. Ei kun koira pois ruudusta, ja laitoin sen seuraamaan, kun Vilu pääsi hommiin. Odotin jännittyneenä, sillä Vilu ei oikein aikaisemmin ole tajunnut esineruudun ideaa. Nyt tyttö poimi nopeasti ruudusta hanskan ja toi sen suoraan minulle käteen asti. Riekuttiinkin tyttösen kanssa oikein kunnolla ja päätin jättää homman tällä kertaa tähän. Ensi kerralla Vilu ruutuun ensin ja sitten vasta Roihu; katsotaan, toimiiko koira vähän reippaammin, kun saakin ensin vain katsoa vierestä.

Iltasella otin Vilun mukaani ja suunnattiin Elliä ja karjis-Mioa tapaamaan. Ensin pyörittiin Karsikossa hetken aikaa samalla kentällä, jotta koirat hieman tottuisivat ajatukseen toistensa läsnäolosta. Tämän jälkeen koirat saivatkin sopeutua samaan autoon, ja suuntasimme Selkielle päin etsimään jälkimetsää. Käännyttiin kuitenkin Kulhon suuntaan ja aikamme sompailtuamme löysimme muutaman sopivan kokoisen metsäkaistaleen. Ja tämän päivän toinen perseily tulikin siinä, kun kävin tallaamassa Vilulle liian vaikean jäljen. Mutta siitä kohta lisää.

Jälkien muhimista odotellessamme kävimme hieman käppäilemässä koirien kanssa ja löysimme hiekkakuopat. Elli kyseli, että uskaltaisiko koirat päästää yhdessä juoksentelemaan, ja niinhän tuota sitten lopulta päästimme pedot irti. Alkuun leikkivät varsin mukavasti, mutta sitten tuli jotain pientä huutelua kahteen otteeseen. Ei vaikuttanut erityisen vakavalta, mutta aloimme miettiä, voisiko johtua siitä, että Mion silloin tällöin oireileva selkä on rymytessä hieman taas kipeytynyt. Tai sitten kysymys oli vain siitä, että vanhempi uros komensi hieman liian innokasta kakaraa. Mutta tuntui kuitenkin siltä, että koirat tulivat juttuun ihan ok.

No, sitten sen jäljen kimppuun. Jäljellä oli siis mittaa reilut 200 metriä. Alussa namia, mutta sen jälkeen vain keppejä (4), kaksi kulmaa. Vilu lähti rauhassa namikohdalta, ja sen jälkeen eteni melko kivasti. Löysi ensimmäiseltä suoralta kepin, jota haisteli hieman. Tämän jälkeen kulmassa tuli ensimmäinen sekaannus, ja koira juoksikin seuraavan sivun enemmän tai vähemmän päättömästi. Seuraavan kulman jälkeen taas rauhoittui ja löysi toisen kepin, jota myös haistoi. Kaksi keppiä jäi siis väliin. Lopun teki hyvin. Seuraavalla kerralla siis jäljelle lisää namia (ja kenties myös useampi keppi?).

Jäljen jälkeen Vilu teki saman kuin viime kerralla jälkimetsällä Lealle, eli haukahti Ellin tullessa loppupalkalla sen taakse aika lähelle. Tuossa haukussa ei tuntunut kovin paljon pontta olevan, ja koira selvästi vetäisikin korviaan taaksepäin, kun komensin sitä. Tämän jälkeen se oli rennosti Ellin vieressä ja söi nameja innokkaasti. Tulee nyt vain mieleen, että se on tuossa loppupalkalla oppinut varomaan, etteikö joku tule siihen aivan lähelle, sillä muuten tuo ei esimerkiksi Ellistä tunnu välittävän tuon taivaallista (paitsi tänään tietysti oli oikein kaveria, kun sai namia). Pitääkin huomioida jälkimetsässä tuo, että koira saa loppupalkalla olla rauhassa, ja ihmisiä haistellaan vasta sitten, kun jälki on tehty, ja kierrokset ovat taas alhaalla.