Olen ollut vajaan viikon kipeä. Ensin iski mahatauti ja sitten kuume. Koirat ovat siis saaneet tyytyä pelkkään lenkkeilyyn, ja sekin on omalta osaltani ollut melko hidasta taaperrusta. Tällaisina hetkinä on niin mukava omistaa kaksi koiraa, jotka juoksuttavat toinen toisistaan pahimman typeryysenergian pois.

Eilen selvisin kuitenkin Vilun kanssa hiukkasen treenailemaan. Aija piti meille treenit. Aluksi otettiin hieman noudon alkeita. Vilu ei oikein tajua vielä, että noutokapulaa täytyisi pitääkin suussa hiukkasen pitempään eikä heti sylkäistä suustaan ulos. Tyttö kuitenkin tajuaa jo, että kapulaa täytyy tuoda minua kohti, vaikka käteen asti kapula ei vielä päädykään. Aija määräsi kotitehtäväksi kapulanpitoharjoituksia. Täytyisi vain päättää, alanko sotkea tähän naksuttimen mukaan (ei olla ainakaan vielä toistaiseksi käytetty), mahdollisesti.

Tämän jälkeen otettiin hieman seuraamista, joka sujuukin varsin mukavasti. Ongelmana on vain minun KÄTENI. Olen nyt oppinut avustamaan Vilua niin, että pidän vasenta kättä nyrkissä rinnan päällä. Testattiin, miten Vilu reagoi siihen, että pidänkin kättä alhaalla, mistä seurasi, että tyttö alkoi haistella kättä ja jättäytyä jälkeen. Täytyy siis alkaa harjoitella nyt vähitellen sitä, että minulla ei aina olekaan namia kädessä. Käännöksissä sama juttu - Vilu pitää paremmin paikkansa, kun osaan pitää räpyläni alhaalla. Harjoiteltavaksi siis sekin, että palkka tulee taskusta.

Luoksetulossa Vilu juoksee joka kerta päin minua. Tähän täytyy yrittää kehittää jokin toimiva ratkaisu, jotta koirasta toisaalta olisi edelleen kiva tulla vauhdilla luokse, mutta jotta se myös hieman hidastaisi ennen yhteentörmäystä... Aija ehdotti kehonkielen käyttöä sen verran, että nojautuisin hieman eteenpäin. Täytyy testata, kuinka käy.

Otettiin myös joitakin paikallaanoloharjoituksia (istuminen), jotka ovat Vilusta niiiin ikäviä. Sen pieni vasikannaama näyttää niin surkealta, kun pyrstö täytyykin pitää hetkisen pitempään maassa. Näitä kuitenkin täytyy alkaa harjoitella enemmän.

Otimme myös vihjesanan avulla pienen luoksepäästävyysharjoituksen ja Aija kävi silittelemässä koiraa. Ei mitään ongelmaa. Vilu oli tosin jo muutenkin heti aluksi menossa häntä heiluen Aijan luo. Myös eräs toinen kaverini avusti minua viikko sitten luoksepäästävyysharjoituksessa, eikä Vilu silloinkaan reagoinut mitenkään Toisaalta muissakin asioissa sen turhat puhinat ovat jääneet pois, kun tuo pahin mörkökausi taitaa olla taas tällä haavaa ohi.

Jatkossa minun täytyy kiinnittää enemmän huomiota siis ensinnäkin käsiini ja toiseksi siihen, että en innosta Vilua liikaa. Sehän on jo into piukeana muutenkin heti, kun aletaan puuhailla yhdessä jotain, joten ylimääräinen innostaminen vie tilanteen yli, ja tyttö alkaa pomppia minua vasten. Roihun kanssa olen tottunut siihen, että höpötän sille innostavasti ja välillä saatan vähän töniäkin koiraa, josta se yleensä taas saa vauhtia toimintaansa. Vilun kanssa täytyy opetella käyttäytymään hillitymmin.

Lopuksi seurailimme Aijan ja Rinin tokoilua, mikä oli Vilullekin varsin hyvää treeniä. Kokonaisuudessaan varsin kiva reissu. Kiitokset Aijalle. :)