Olen aika varma, että jokin säänjumala vihaa minua. Lähdettiin koirien kanssa metsään vähän jäljestämään ja lenkkeilemään, ja lähtiessä vielä sää näytti ihan kohtalaiselta. Heti kun selvittiin Jaamikselle, alkoi sataa vettä kuin saavista kaatamalla. Oli tarkoitus tehdä koirille tällä kertaa hieman pitemmät jäljet, mutta koska olin jo parin minuutin päästä ihan litimärkä, jäi molempien jäljet n. 100 metrin mittaisiksi. Molemmille kolme keppiä ja molempien jäljet oikealle kaarevia.

Jätin jäljet muhimaan ja lähdin lenkille. Ennen lenkkiä huomasin, että sadetakkini ja -housuni olivatkin auton takakontissa. Tämä tietysti oli kiva huomio siinä vaiheessa, kun olin jo läpimärkä. Kahlattiin sitten sateessa, ja Vilu harrasti taas pikkulintujen jahtaamista.

Ajoin ensin Vilun jäljen. Vain jäljen alulla oli hieman namia, jotta koira lähtisi taas rauhassa jäljelle. Tämä toimikin ihan hyvin. Ensimmäinen keppi oli melko alussa, mutta koira ohitti sen. Kepin jälkeen tuli hieman jotain haahuilua, mutta toisen kepin kohdalla sain koiran nostamaan kepin pienellä yllytyksellä. Myös kolmas keppi nousi. Loppujäljellä tuli taas pientä häsläystä. Olin fiksuna jättänyt yhden jälkimerkin niin alas, että Vilu kiinnitti huomionsa siihen ja mietti, pitäisikö sen noutaa merkki puusta. x)  

Roihu ohitti myös ensimmäisen jälkikeppinsä, mutta samoin kuin Vilu, nosti kaksi muuta. Toisen kepin kohdalla Roihu vain meinasi jättää kepin maahan, kun se oli märkä! On se melkoinen herkkis. Koira kuitenkin eteni taas tarkasti, mikä on aina Vilun jälkeen varsin virkistävää...

Heti jäljestyksen jälkeen sitten alkoikin paistaa aurinko, joten siinä vaiheessahan se oli taas hyvä palata kotiin.